Olen huomannut, että blogillani on meidän itsemme reissaajien lisäksi kolme muutakin lukijaa. Näin ollen paine lukijapalautteen mukaan on kova saada lisää juttuja aikaiseksi. Itse keksisin kyllä muutakin tekemistä kuin kirjoittaa blogia, mutta meneehän tämäkin tässä hotellin altaalla auringonoton lomassa.

Jouduimme siis odottelemaan Saigonin kentällä koneen lähtöä seitsemisen tuntia. Alkoi jo vähän... harmittaa. Lopulta saatiin kone ilmaan. Lento kesti vain reilut puoli tuntia ja saavuimme Phu Quociin. Heti huomasimme, että keli Phu Quocissa oli vielä Saigoniakin helteisempi. Luonnollisesti Antaumusmatkat oli järjestänyt meille kuljetuksen kentältä hotellille. Ajomatkalla huomasimme, että infra on vielä saarella hiukkasen kesken. Hökkelikyliä pitkin rantaa, erittäin roskaista jne.

Päästyämme hotellille meitä kohtasi ihan mieluinen yllätys. Hotelli olikin ennakkotietojemme mukainen. Neljän tähden Saigon Phu Quoc Resort & Spa (http://www.booking.com/hotel/vn/saigon-phu-quoc-resort-spa.fi ) sijaitsee keskeisellä paikalla saaren isoimmassa kaupungissa Duong Dongissa. Faciliteetit ovat kunnossa, ihan tällaisten vaativampien matkaajienkin makuun.

Pääasiassa olemme nyt olleet rentoutuneena altaalla ja meren rannalla aurinkoa ottaen ilman isompia kommelluksia. Niinpä kirjailenkin tähän tajunnan virtaa mitä päässäni pyörii höpöheinähatun alla vietnamilaisen suosikkibiisini soidessa taustalla ja auringon helliessä jumalaista miesvartaloani. On muuten kohtalaisen pitkä biisi, alkoi toissapäivänä ja soi vieläkin.

Minulla kun on sellainen omalaatuinen luonne. Osoitan rakkailleni ja ystävilleni huomiota kiusoittelemalla ja kauniisti sanottuna keljuilemalla heille aika lailla. Sellaisessa hypoteettisessa tilanteessa, että en pitäisi jostain ihmisestä olisin taas hiljaa tai käyttäytyisin hyvinkin asiallisesti, mutta etsisin koko ajan paikkaa nasauttaa jotain piikikästä. Niinpä näin hyvien ystävien... ei kun kavereiden... ei vaan työkavereiden... no itse asiassa tällä porukalla reissatessa herja lentää, ruoska sivaltaa ja puukkoa tulee selkään aina kun on vain tilaisuus ja niitä tilaisuuksia on aika tiheään. Ei veljet ihan vielä minulle pärjää keljuilussa, vaikka kovasti kyllä yrittävät. Meillä onkin lanseerattu uusi termi; lomapaikkakiusaaminen.

Olen kuin Walt Disneyn luoma Aku-setä veljenpoikineen seikkailemassa täällä Vietnamissa. Tietysti sillä erotuksella, että Disneyn veljenpojat ovat huomattavasti Akua terävämpiä. Epäonnea ja ikäviä sattumuksia meillä on ollut tällä reissulla kuin sillä piirros-Akulla konsanaan.

Hyvän ravintolan etsinnässä annoin veljille mahdollisuuden näyttää kyntensä. Ekana iltana menimme Mixun scouttaamaan raflaan päivälliselle. Scouttaus tapahtui siten, että kävellessämme kadulla tuli vastaan kaksi ainakin 80-vuotiasta suomalaista mummoa. Mixuhan ei heti tajunnut heidän olevan finskejä, mutta asiasta hänelle kerrottuani hän juoksi mummot kiinni ja alkoi luomaan kontaktia. Itse aina pyrin ulkomailla välttämään kontakteja muihin suomalaisiin. No, Mixu sai mummoilta selville "aivan loistavan" ravintolan. Harvoin jää minulta ruuat lautaselle käydessäni syömässä. Nyt jäi. Eipä itse scouttajakaan ihmeemmin kehunut valintaansa. Toisena päivänä rekisteröimme jo hotellin aamiaisella ruotsalaisen keski-ikäisen poikaparin. Illalla oli Matsin vuoro valita päivällispaikka. Määrätietoisesti hän johdatti meidät erääseen ravintolaan. Ja kuinka ollakaan siellähän istui jo tämä poikapari. Sillä kertaa taisi olla herroilla ryppyjä rakkaudessa, koska kumpikaan ei puhunut koko ravintolassa oloaikanamme sanaakaan toisilleen. Matsin tutka oli toiminut ja yllättäen tämä ravintola olikin "aivan loistava". Jatkossa luotamme siis enemmän Matsin homotutkaan kuin Mixun mummotutkaan.

Tässä kun on nyt kolme päivää itseään ja veljiä auringonpaahteen suojaksi öljyillyt ja rasvaillut, ei voi olla hämmästelemättä sitä mestariteosta minkä Luoja on miesvartalosta luonut. Varsinkin peilin edessä itseäni rasvatessa tuntuu, että jokainen poimu ja makkara on kohdallaan. Minun valtaisan ruhoni rasvaus vie ainakin sen varttitunnin, jotta joka sopukan saa suojattua. Kovaa hommaa. Sitten kun rasvaus on suoritettu makaamme veljien kanssa rinta rinnan auringon paahteessa ja valumme ihmiskehon eritteitä aurinkotuolille. Miksiköhän nuo paikalliset tuijottavat, pyörittelevät päitään ja uskaliaimmat jopa kuvaavat meitä?

Olemme seuranneet maailman tapahtumia lomailun lomassa. Järkyttäviä uutisia: Trumpista tuli maailman vaikutusvaltaisin kaljunsa peittelijä, Suomessa on tullut metritolkulla lunta ja Saipakin hävisi Kalpalle. Mutta... nyt tulee positiivinen uutispommi: Mats kaljuuntuu. Heti käydessämme yhdessä uimassa sen huomasin. Kun geeli ei peittänytkään tätä iloista asiaa, näin selvästi kuinka ohueksi otsatukka on veljellä mennyt. Ja pikkuruinen pälvikin siellä pilkistää. Tervetuloa tosimiesten joukkoon Mats. Komistumisen lisäksihän kaljuuntumisella on empiirisen kokemukseni perusteella positiivinen vaikutus viriliteettiin.

Minulla on fobioita. Yksi pahimmista on suunnaton hiirten ja rottien kammo. Niinhän se on, että elefantti pelkää hiirtä. Ja tietysti täällä Vietnamissa niitä h...tin jyrsijöitä riittää. Pari kissan kokoista rottaa olemme nähneet ja miehän hypin seinille aina sillon. Rakastan kaikkea elämää, mutta eikö noita per...n jyrsijöitä voisi tuhota. Osaisikohan se Trump auttaa jos kauniisti pyytäisi?

Täällä ulkomailla pitkään oleskeltaessa alkaa suomen kieli unohtua. Eilen kävimme syömässä intialaisessa ravintolassa. Saatuani annokseni Mats kysyi: "Onko tuo... sitä sitkeää eläintä mikä juoksee pumpulissa?". Vastasin sen olevan sitä mikä tulee munasta ja sanoo: "kot, kot".