Viimein pääsimme lähtemään Hong Kongista kohti lopullista määränpäätämme Vietnamia. Itse lento ja sirtyminen majapaikkaamme onnistui yllättäen ilman kommelluksia. Huoneistomme sijaitsi Binh Thanissa ihan kohtuullisen keskeisellä paikalla. Kyseessä oli 35-kerroksinen tornitalo, jossa 123 neliöinen huoneisto oli 21:ssa lkerroksessa. Jokainen meistä sai oman huoneen, joka erityisesti minulle oli todella tarpeellista. Niitä tuhinoita, korskahduksia ja "älykkäitä" kommentteja oli jo kuultu riittävästi ja oli kiva saada vähän omaa rauhaa.

Suoritimme majoituttuamme pikaiset pesut ja pisut, ja suuntasimme baanalle. Ystävällismielinen naishenkilö suositteli meille erästä barbeque-ravintolaa. Sinne siis. Hirmu paljoa emme menusta ymmärtäneet, mutta aloimme tilata erilaisia ruoka-annoksia, jotka sitten henkilökunta grillasi pöydässämme. Meillä oli noin 1,5 tarjoilijaa per ukko huolehtimassa palvelustamme. Ruoka maistui erittäin hyvälle, vaikkemme täysin aina tajunneet mitä milloinkin söimme. Oli kanaa, nautaa, peuraa, ankkaa, possua ja kruununa grillattua vuohen keuhkoa.  Tietysti välillä grillailtiin vihanneksia ja taisi siinä mennä joku hedelmäkin. Ja ne soosit antoivat mukavan tujauksen grilliherkuillemme. Taisivat antaa myös pienen virikkeen Matsin ruuansulatukselle, joka ilmeni sitten seuraavana päivänä. Voi veljet sitä makujen harmoniaa. Erityisesti jäi mieleen jälkiruuaksi tarjoiltu vesimeloni, jota dipattiin chili-suolaseokseen. Se otetaan listalle myös tulevana kesänä kotimökillä. Olut oli maksanut aika lailla aiemmin tällä retkellämme, mutta nyt alkoi olla hinta kohdallaan. Pullollinen alle euron. Isot pojat ovat kertoneet, että joskus joutuvat juomaan naisen kauniiksi. Meidän ei tarvitse sitä tehdä. Miksu muotoilikin asian niin, että nyt juodaan itsemme halvoiksi.

Itselläni kun on se ongelma, etten niin osaa olutta juoda. Siispä suuntasimmekin ruokailun jälkeen etsimään paikkaa, josta saisin muutaman viskin yömyssyksi. Aika pitkään piti etsiä, mutta lopulta sellainenkin erityislaatunen kuppila löytyi josta sai viskiä. Tuhdin viskipaukun hinta taisi tässä ihan siistissä kuppilassa olla rapiat 3 egeä. Särmäisin muutaman, taisi Mixukin ottaa yhden tai kaksi.

Yö tuli nukuttua ihan hyvin kun en edes unissani nähnyt matkatovereitani, enkä lusikka-asentoja. Aamulla heräsin voimakkaaseen janontunteeseen johtuen varmaankin siitä grillatusta vuohen keuhkosta. Päätin kuitenkin käydä vesassa ennen jääkaapille menoa. Jostain syystä laitoin vessan oven lukkoon, ja se oli virhe. Ovi meni sujuvasti lukkoon, mutta eipä sitten enää auennutkaan. Rynkytin ovea ja käänsin kahvasta. Kahva pyöri kuin onnenpyörä. Lopulta veljet kuulivat hätäni ja tulivat naureskelemaan oven taakse. Tekivät varmaan kaikkensa, että lukko ei enää koskaan aukeaisi. Ja tässä hommassa he olivatkin yllättävän hyviä. Pieni paniikki alkoi hiipiä pintaan; helvetinmoinen jano, mutta kraanavettä ei oikein huvittanut juoda vielä siinä vaiheessa. Kylppärissä oli tuuletusikkuna, josta arvelin mahtuvani ulos noin 4:n kuukauden paastoamisen jälkeen. Pieni huono puoli siinä oli se, että ikkuna avautui todella pienelle parvekekaistaleelle ja sen jälkeen oli 21 kerroksen pudotus. Jos sukeltaisin ikkunasta ulos, sukeltaisin samalla kohti maankamaraa. Veljet tekivät siivousmopin ja laastarin avulla kuljetusvälineet jolla pystyivät toimittamaan toisen kylppärin tuuletusikkunasta minulle elintarpeita. On ne melkoisia makkaivereita. Mats soitti johonkin löytämäänsä hätänumeroon ja lopulta tuuletusikkunasta luikahti sisään joku paikallinen Batman. Kaveri oli aika monta numeroa minua pienempi ja ihan jonkun verran ketterämpi. Tämä Batman purki työkaluillaan lukon ja pääsin viimein vapauteen. Ribo oli keittänyt vapautumiseni kunniaksi juhlamokat. Kylläpä maistui kahvi hyvältä taas vapaana miehenä.

Aamiaisen jälkeen päätin lähteä tutustumaan Saigoniin omatoimisesti. Veljet jäivät tornitalomme uima-altaalle. Melkoista härdelliä on elämä Saigonissa. Sakkia on kuin SaiPan maalilla. Ja liikenne... Se on jotain todella erikoista. Itse en selviäisi minuuttiakaan kolahtamatta siinä härdellissä. Miljoonia mopoja, vähän vähemmin autoja, julkista liikennettä ei juuri ollenkaan. Liikenteessä aina isommalla on etuajo-oikeus. Minun on helppo kulkea kävelykaduilla, en ole vielä minua isompaa kävelijää tavannut. Taksit ovat laadukkaita. Siis pääosin Toyotia, 7-paikkaisia maastureita. Ja todella edullisia. Cruisailin pitkin kaupunkia muutaman tunnin ja nautin olostani.

Palattuani huoneistollemme seurailin hetken aikaa sivusta altaalla aurinkoa palvovia veljiä. Altaalla oli myös pariskunta, jonka naispuolisella jäsenellä oli huomattavasti isommat keuhkot kuin aiemmin grillilautasellemme päätyneellä vuohella. Naisen uidessa altaassa veljien päät kääntyivät etenemisen tahdissa. Oli kuin tennispelin katsomon seuraamista hidastettuna. No, katsoa saa, muttei koskea.

Olin kypsä lähtemään päiväunille. Myös kahden M-alkuisen seurueemme jäsenen niskat olivat rasittuneet altaalla tapahtumia seuratessa niin, että hekin kaipasivat lepoa. Ribo sen sijaan sporrtihenkisenä lähti talomme kuntosalille.

Ribo on kyllä matkakaverina todella oivallinen, mutta hänestä kun ei saa oikein blogiin juttuja. Ribo on persoona isolla B:llä. Hän kantaa reissuillaan mukana kaikenmaailman jauhoja ja suoloja, ja aina tullissa jännittää milloin Ribon jauhot herättävät pikkusieluisten nihilisti-tullimiesten kiinnostuksen. Niitähän maailmassa riittää, varsinkin Suomessa. Ribolla on kuitenkin aina puhtaat jauhot pusseissaan. Hän on siitäkin hyvää lomaseuraa, ettei varmasti tarvitse puhua työasioista hänen kanssaan. Ribo kun ei puhu niistä töissäkään.

Mietin jo joudunko vähän muuntelemaan totuutta ja värittämään juttuja, jotta saan Ribostakin pari palstaa blogiini. Muistin kuitenkin suuresti kunnioittamani esimiehen, jonka nimeä en tässä mainitse, mutta jonka nimessä on viittaus pintakäsittelyaineeseen ja jaloon marjaan, antamat opit. Tämä esimieheni on opettanut, että sille tielle ei kannata mennä, vaan aina kannattaa pitäytyä ehdottomassa totuudessa, eikä juttuja saa liioitella. Näitä oppeja koetan esimieheni esimerkin mukaisesti noudattaa.

Ribokin tekee virheitä. Hän unohti puhelimensa kuntosalille. Puhelin oli kateissa tunnin verran, mutta Ribon huomattua sen puuttumisen, hän ryntäsi takaisin salille ja sieltähän kännykkä löytyi. Siivoojaukko oli ottanut sen haltuunsa ja palautti sen tunnistettuaan Ribon. Rehellistä kansaa, tosin kuka tervejärkinen nyt tuollaisia omenapuhelimia ilkeäisikään hallussaan pitää. Ei edes vietnamilainen siivoojaukko. Tosin poikkeuksiakin löytyy kuten Ribo ja Jarna.

Pikkuongelmat matkamme suhteen jatkuivat. Alunperin meidän piti lähteä Phu Quocin paratiisisaarelle tänään klo 12:25. Pari viikkoa sitten tuli tieto, että lento on aikaistettu lähtemään klo 10:10. Niinpä laitoimme kellot soimaan klo 5:45 ja tulimme ajoissa kentälle, jossa saimme tietää että lento lähteekin vasta 12:55. No tästä ei masennuttu vaan osa meistä alkoi ottaa kaljaa ja osa kirjoittaa blogia. Aikaahan meillä nyt on se viitisen tuntia.